Kaupoista saa edelleen kotimaisia päärynöitä ja niiden liköörimäinen aromi on hienostunut ja muoto kuin joulukoriste. Ahvenanmaan pannukakku on hieno esimerkki perinteisestä ja edelleen toimivasta hävikkireseptistä: siihen voi upottaa riisipuuron jämät tai sushikulhosta ylijääneet riisit. Kardemummainen maku hurmaa.
Ahvenanmaan pannukakku n. 4 henkilölle
n. 300 g riisipuuroa
1 dl luomumaitoa
1 dl luomuvehnäjauhoja
2 luomukananmunaa
1 rkl sokeria
2 tl jauhettua kardemummaa (esimerkiksi hienoksi jauhettua luomukardemummaa)
(ripaus suolaa)
3 rkl voita vuokaan pellille
Hillottua päärynää
4 pientä kotimaista päärynää
Tilkka vettä
¼ dl sokeria tai maun mukaan
Päälle:
1 dl kuohu tai vispikermaa
Vaniljasokeria
1. Aloita päärynähillokkeesta: kuori päärynät ja poista siemenkodat, pilko pieniksi paloiksi kattilaan. Lisää sokeri ja tilkka vettä kattilan pohjalle. Keittele miedolla lämmöllä noin 45 minuuttia, kunnes päärynä pehmenee ja hieman soseutuu. Tarkista maku ja nosta jäähtymään. Hilloke voi olla melko makeaa, makeus korostaa kermavaahdon raikkautta ja pannukakun mausteisuutta.
2. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Laita pienehköön vuokaan tai uunipellille voi ja laita se uuniin ruskistumaan n. 10 minuutiksi. Älä polta! Voi on valmista, kun se on hieman ruskeaa reunoilta.
3. Sekoita kaikki ainekset kulhossa hyvin sekaisin ja kaada ruskistuneen voin päälle. Paista noin 40–45 minuuttia.
4. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta vaniljasokerilla.
5. Tarjoa jäähtynyt pannukakku hillotun päärynän ja kermavaahdon kera.